Tässä kerrotut työvaiheet ovat suuntaa-antavat. Taonta oli intensiivistä, joten en saanut kirjoitettua kaikkia työvaiheita muistiin. Emännänveitseni odottaa vieläkin sitä, että kuuumentaisin kahvaa sen verran, että saisin sen taivutettua tiukemmalle kaarelle. Tämä jäi tekemättä kurssilla, koska halusin kokeilla myös hiekkavalua, jolle ei jääänyt varsinaisesti aikaa kurssin puitteissa.
AHJON SYTYTYS:
Ensin laitetaan hieman syttyjä ahjon pohjalle ja sytytetään ne. Lisätään hiiliä syttyneen pikkunuotion päälle ja käännetään paineilmaa varovasti päälle auttamaan palamista. Odotetaan, että hiilessä oleva rikki palaa pois ennen kuin laitetaan hiilien sekaan rautaa kuumenemaan. Rikin palaminen näkyy kellertävänä sakeana savuna.
Ahjoon syntyy epäpuhtautena kovia kikkareita, jotka kannattaa poistaa etteivät ne tartu kuumennettavaan metalliin.
Ahjo sammutetaan kääntämällä ilma pois päältä ja lisäämällä uusia hiiliä kasan päälle.
TAONTA
Alasin on ideaalitilanteessa suunnilleen rystysen korkeudella. Alasimen sarvi on takojan "kainalossa". Käsi pitäisi pystyä rentouttamaan ylösmenovaiheessa ja lantion olisi oltava taottaessa alhaalla kuin taisteluasennossa.
Jos takoo putkea, kannattaa tukkia putken pää märälä sanomalehdellä.
EMÄNNÄNVEITSI
Käyn tässä läpi veitsen valmistuksen vaiheet suurin piirtein. Ensin lyötiin "lattaraudan" päähän noin 3–4 cm etäisyydelle lovi, jonka syvyys oli 1/2 ja 1/3 välillä leveydestä. Tästä saatiin venytettyä ruotoa, johon kädensija liitetään. Tämän jälkeen seurasi lukuisia taonta- ja kuumennusvaiheita, koska takominen oli minulle täysin uutta. Henkilö, joka hallitsee takomisen, saavuttaa haluamansa lopputuloksen paljon vähemmällä määrällä kuumentamisia eikä raudan laatu pääse heikkenemään.
Oli hämmentävää takoa terää, sillä sen muoto on aluksi päinvastainen lopputulokseen nähden. Terä ohenee taottaessa leikkasvalta reunaltaan ja kärki kääntyy ylöspäin.
Terän muotoa sipistellään hiomalla. Kädensija taottiin erillisestä pätkästä rautaa. Halusin koristeellisen spiraalin kädensijan päähän. Sain taottua muodon melko hyvin ja siistin sitä vielä vääntämällä spiraalia tasaisemmaksi vanhalla ruuvimeisselillä raudan ollessa vielä punahehkuista.
Viilasin terään oikeaa muotoa käsin. Taoin terän varresta ja kädensijan kiinnityskohdasta mahdollisimman samankokoiset.
Muotoilin kädensijan ja terän varren liittymäkohdat viistoiksi, jotta kaasuhitsaus onnistusi paremmin. Taoin ja hioin hitsauskohdan siistimmäksi.
Terä karkaistaan kuumentamalla se punahehkuiseksi ja tökkäämällä teräosa sitten veteen oikeassa asennossa. Karkaisun onnistumisen huomaa ainakin siitä, että terää kopauttamalla syntyvä ääni muuttuu kilahtavammaksi kuin ennen karkaisua. Terä pitää päästää kuumentamalla se uunissa.
Terä piti vielä teroittaa. Ensin teroitin terää koneellisesti tahkolla. Se näyttää helpolta, mutta terän kiinnitys juuri oikeaan kulmaan tahkoa vasten osoittautui minulle liian vaikeaksi. Terästä eri puolista ei tullut täysin symmetriset. Lopuksi viimeistelin hionnan hiomakivellä öljyn kera.
Takaisin tekniikat-etusivulle
